Shamanistiset traditiot ja pyhät kasvit

Henkimaailma on kannustanut minua kirjoittamaan aiheesta, joka tuntuu olevan nousemassa esille ympäri maailmaa. Tänään luokseni tuli vanha sademetsän henkiparantaja mukanaan viesti, joka mielestäni kuuluu välittää kaikille aiheesta kiinnostuneille. Viesti kuuluu näin:

Ammoisista ajoista lähtien ihminen on toiminut yhteydessä henkimaailmaan, joka on kuin rinnakkainen maailma, seuraava taso näkyvästä maailmasta. Ihminen on luonnostaan sokea ja kiinnittynyt näkyvän maailman piiriin niin lujasti, että hänen täytyi keksiä erinlaisia tapoja rakentaa silta näkyvän ja näkymättömän todellisuuden välille. Maapallolle inkarnoitui jo luomisen yhteydessä suuria opettajahenkiä, jotka yhdistivät itsensä tiettyjen mestariparantajiksi kutsuttujen kasvien rakenteeseen. Nämä kasvit olivat löydettävissä vain luotettaville henkilöille, joilla oli kyky kommunikoida luonnonhenkien kanssa ja kellä oli riittävä kunnioitus planetaarista ekosysteemiä kohtaan. Toisin sanoen tarvittiin valtavaa palvelun vaihtoa ihmisen ja kasvimaailman välillä, jotta yhteistyö sallittiin. Edelleen nämä kasvit hallitsivat kaikkia muita parantavien kasvien alaryhmiä ja pitivät sisällään kokonaisia valtaisia henkimaailman kirjastoja maapallon luonnonvaroihin kätketyistä vihreistä alati uudistuvista elävistä aarteista.

Näitä mestariparantajakasveja kutsutaan myös shamanistisiksi kasveiksi ja niitä on käytetty eri kultuureissa kautta aikojen. Niistä voidaan sanoa, että sopivassa määrin kasvit ovat parantavia, hyödyllisiä ja monella tavalla henkistä kapasiteettia kohottavia, mutta väärissä käsissä ne muuttuvat myrkyllisiksi ja joskus jopa tappavan vaarallisiksi. Rikkoakseen näkyvän maailman kytköksiä ja rajoituksia ihminen alkoi siis käyttää erinlaisia shamanistisia kasveja matkanteon avuksi. Samalla hän löysi äärettömän rikkaan luonnonhenkien maailman ja oppi kommunikoimaan planetaarisen elämän kanssa syvällisesti. Syntyi rikkaita traditioita ympäri maailmaa, joissa tietäjät ja parantajat toimivat kahden maailman välillä matkustaen syvälle näkymättömiin virtauksiin. Nykyaikaiset parantajat usein toimivat energian ja valon kanavina tietoisuuden säilyessä näkyvän maailmaan kiinnittyneenä, mutta shamanistisissa menetelmissä parantaja kirjaimellisesti astelee useista näkymättömän maailman ovista sisälle kauaksi astraalimaailmaan.

Nämä ovet ovat raskaita ja vaikeita avata. Tarvitaan vuosien ja taas vuosien treenaamista ennenkuin parantaja kykenee omaksumaan shamanistisia tekniikoita ja taitoja. Näkymatkalle usein lähdettiin kutsumalla jonkun kasvin voimaa ja sen tuoman avun turvin päästiin sisälle henkimaailmaan vaivattomammin. Parantaja tarvitsi kuitenkin pitkän vihkimyksen usein tavalliselle ihmiselle myrkyllisen ja vaarallisen kasvin käyttöön. Vihkimys oli samalla äärimmäisen vaarallinen ja jopa henkeä uhkaava koettelemus, jossa tuleva parantaja joutui kilvoittelemaan mestarikasvin henkien kanssa ja voittamaan näiden kunnioituksen osoittamalla puhtautta, sitoutumista ja erityistä mielenlaatua ja lujuutta shamanistisessa maailmassa. Näissä vihkimyksissä saatettiin käyttää äärimmäsiä tekniikoita ja niihin valittiin osallistumaan heimosta vain harvat jo lapsuudesta tietyjä ominaisuuksia osoittaneet henkilöt.

Vanhoissa kulttuureissa parantajat valittiin siis jo lapsena. Usein parantajista etsittiin enteitä jo ennen lapsen syntymää. Suuria shamaaneja odotettiin syntyväksi samaan verisukulinjaan, jolloin tietäjät tekivät ennustuksiaan mm. lapsen syntymähetken perusteella. Myös erinlaisia elimellisiä poikkeavuuksia pidettiin tärkeinä merkkeinä. Näille "valituille" opetettiin arkipäiväisten toimien keskellä lukuisia hyötytaitoja, joilla matkanteko onnistuu näkymättömän maailman puolella. Heitä treenattiin sadun muotoon puetuilla opettavaisilla tarinoilla ja tietoisuutta siirrettiin kehityksen mukaan sisäisillä taajuuksilla. Lapset saatettiin eristää muusta yhteiskunnasta omaan ylhäisyyteensä erityistä koulutusta varten, jossa pyrittiin vaalimaan puhtaan tietoisuuden tuomaa etua henkimaailmassa. Heitä treenattiin joskus jopa julmilta tuntuvilla menetelmillä valmiiksi kohtaamaan astraalimaailman äärettömät voimat. Nämä taidot olivat välttämättömiä, jos aiottiin matkustaa valon taajuuksille, joista oli mahdollista ammentaa ihmisille tietoa ja parannusta.

Kuten mikä tahansa kulttuuri, myös shamanistinen kulttuuri rapistui sitä mukaa, kun vanhoja taitajia siirtyi tuonpuoleiseen. Sivistys, uskonpuhdistukset ja kulttuurinen kehitys painoi aidot taitajat syvälle sademetsiin sekä erämaihin ja pian todellinen tietämys hautautui syvälle salaisuuksien mystiseen maailmaan. Nykypäivänä tietoa on enää murto-osa siitä, mitä aikaisemmin hallittiin. Henkimaailma pudistaa surullisena päätään ja sanoo, että 80% tietämyksestä on tavallaan menetetty ja siirtynyt astraalimaailman kirjastoihin, mistä sitä on vaativaa, muttei mahdotonta ammentaa nykymaailman ihmisille. Tämä on mahdollista osittain siksi, että moni meistä on ollut aikaisemmissa elämissä shamanististen taitojen taitaja.

Aikaisempien elämien tietämyksen paino lepää harteillamme kuitenkin kahdella tapaa. Siinä missä se antaa meille valmiuksia ja kykyä ymmärtää astraalimaailman matkustamista, se myös estää meitä matkustamasta henkimaailmaan. Shamani nimittäin opetteli usein sulkemaan henkimaailman portit poistuessaan näkymatkaltaan, jotteivat mahdolliset viholliset ja negatiiviset vaikutukset pääsisi hänen perässään ihmisten maailmaan. Oli hyvin tavallista, että eri heimojen shamanit taistelivatkin toistensa kanssa. Siksi luotiin monimutkaisia ja hyvin vaikeasti rikottavia salpoja henkimaailman tasoille. Kuka on näitä salpoja itselleen luonut, hänellä on edessään syvä shamanistinen kutsumus, joka virtaa henkimaailmasta, mutta samalla pitkä löytämisen polku selvittäessään omia salaperäisiä koodejaan päästäkseen aidon ja elävän tiedon lähteelle. Vanhoina aikoina noita salpoja saattoi purkaa saman suvun luotettu ja kokenut näkijä nuoremman jälkikasvun puolesta. Vielä tänäkin päivänä jotkut vahvat shamaaniopettajat omaavat pyhän taidon.

Nykypäivänä monet ihmiset matkaavat yhä astraalimaailmaan seremonioissa, mutta annamme hyvin vähän painoarvoa itse koulutukselle ja henkimaailmassa ollaan tästä tietyllä tavalla huolissaan. Sanotaan, että monet perinteiset kulmakivet jäävät kokoamatta siinä matkalla. Nykyihmisellä on jo pelkästään fyysinen kunto huomattavasti rapistunut verrattuna luonnon helmassa eläviin ihmisiin, jotka tekivät jatkuvasti rankkaa fyysistä työtä ja elivät monella tavoin puhtaammin, kuin kaupungissa asuvat ihmiset. Tästä syystä erinlaisten virheiden mahdollisuus kasvaa ja esimerkiksi shamanististen kasvien käytöstä on tullut usein hetkellistä ilonpitoa sen sijaan, että edelleen pyrittäisiin syvään, sielua muuttavaan ja ihmisen olemusta valon suuntaan muokkaavaan lopputulokseen. Seremonioita saattavat tarjoilla henkilöt, kenellä ei varsinaisesta shamanistisesta traditiosta ole paljoakaan ymmärrystä.

Ennen parantajat kunnioittivat shamanistisia kasveja äärettömästi. Niille valmisteltiin säilytysastioita ja niitä kohdeltiin mitä suurimmalla huolellisuudella. Kasvin henkiä kunnioitettiin ja ymmärrettiin parantavien maailmojen voimaa syvällisemmässä mielessä, kuin nykyään. Kasveja käytettiin aina sallimuksesta. Ymmärrettiin, että matka on pitkä ja lopputulos epävarma. Siksi jokainen kerta pyrittiin varmistamaan kutsumalla hyviä henkiä, henkioppaita ja voimaeläimiä rinnalle. Oli tietyt portaat, jotka kuljettiin aina samalla tapaa ja jotka perittiin vanhemmasta sukupolvesta nuoremmille. Seremonioihin valmistauduttiin vakavalla mielellä. Shamanismi ei ollut huvitusta eikä leikkiä osittain johtuen nykyiseen verrattuna hyvin erinlaisesta maailmankäsityksestä. Ihmiset syntyivät tähän maailmankäsitykseen joten nykyään sitä on haastavaa rakentaa ihmisen fiksoituneeseen kaupunkimieleen.

Shamanistisilla kasveilla on siksi pyritty rikkomaan kulttuurin tuoman ajattelun asettamia rajoja ja mielen kiteytyneisyyttä. Kasveilla voidaan saada aikaan voimakkaita parantumisia silloin, kun niitä käyttää taitava asialle todella vihkiytynyt parantaja. Vielä nykyäänkin on mahdollista löytää tietäjä, kellä on hallussa vuosituhansia vanhoja salaisuuksia ja kyky ohjata ihminen äärettömän elämänvoiman lähteelle saakka. Kaikki shamanistiset traditiot perustuvat kuitenkin laajaan tekniikan hallintaan ja henkimaailman ymmärrykseen sekä kuten yllä totesimme, hyvin paljon nykyihmisen ajatusmaailmasta poikkeavaan maailmankäsitykseen.

Shamanistisista kasveista valmistetaan juomia, joiden vaikutus perustuu mm. niin kehon puhdistamiseen kuin varsinaiseen kykyyn aukaista henkimaailman portteja ihmisen tietoisuudessa. Tällaisten lääkejuomien avulla ihmiset matkustavat henkimaailman ovien toiselle puolelle, mutta jos nykyaikaiset shamaanit eivät omaa taitoa matkustaa lukuisista porteista syvemmälle sisään, matkanteko jää lähinnä oman sisällön tutkimiseksi sekä omien mielihalujen peilaamiseksi astraalimaailman harhan peileistä. Tällainen matkustaminen saattaa syödä jo hankittuja henkimaailman taitoja ja johtaa esimerkiksi intuition tylsistymiseen. Kasvi ei koskaan ole automaattinen parantaja, vaan avain, jolla astutaan sellaisten todellisuuksien tasoille, joissa ihmisen on mahdollista löytää omat parantumisen askeleet. Etsiminen tehdään henkisillä tekniikoilla, joita täytyy harjoitella vuosikausia, jotta ne todella onnistuisivat oikealla shamanistisella matkalla.

Siksi meitä muistutellaan jatkuvasti, että shamanistiseen puuhun tulisi kiivetä tyvestä tarkoittaen oman maailmankuvan kirkastamista, henkistä avautumista, henkisten lainalaisuuksien opiskelemista, yhteiskunnan luomista harhoista luopumista ja lukuisten shamanististen tekniikoiden hallinnan harjoittamista. Traditioissa on äärettömän paljon viisautta opittavaksi nykyajan ihmiselle. Sellainen parantaminen ja matkustaminen, joka onnistuu ilman shamaanikasvien vaikutusta, on vasta potentiaalinen voima syvemmän tason shamanistisella polulla. Vain harvat todella kutsutaan syvimmälle matkalle, mutta parantamista ja eheytymistä voi tapahtua suuressa määrin kasvimaailman ulkopuolellakin.

Tämä siitä syystä, että ihmiskunnan tietoisuus on kehittynyt viimeisten tuhansien vuosien aikana hiljalleen. Siinä samalla, kun olemme kadottaneet luonnollisen yhteytemme henkimaailmaan sekä suuren osan alkuperäistä hengen tietämystä, olemme kuitenkin henkisellä harjoituksella kyenneet rakentamaan mm. chakrajärjestelmää edistyneemmäksi ja saavuttaneet kollektiivisessa tietoisuudessa yhä korkeampia tietoisuuden tasoja. Tästä syystä voidaankin kysyä, tarvitaanko kasveja enää edes samassa määrin tai samassa roolissa, kuin aikaisemmin, mikäli tahdotaan tehdä aito shamaanimatka?

Kannattaa kiinnittää katse siihen tietoon, joka on meille tuotu henkimaailman porttien tuolta puolen kirjoitettuun muotoon aikaisempien taitajien toimesta. He ovat avanneet parantavien kasvien maailman myös useisiin kansanlääkinnässä käytettyjen kasvien puolelle. Kasvien hengen kanssa työskentelemisen voi nykyään aloittaa hyvin vaikka nokkosesta, ruusujuuresta, pihlajasta ja pakurikäävästä. Sama vanha viisaus, joka aikaisemmin kutsui esi-isiämme juomaan huumaavia juomia toimii miedompienkin kasvien rinnalla. Laaja opiskelualue tarjoaa haasteita myös niille, jotka etsivät syvempää osaamista. Kenellä sydän lopulta kutsuu aivan vanhimpien virtausten äärelle, kannattaa varmistaa moneen kertaan, että on sydän auki ja intuitio kohdallaan, jotta pystyy todella kuulemaan aidon parantajuuden kutsun.